Laadukas tuote, ei vetistä ja hyvä koostumus.
Maistui meidän koirille erinomaisesti.
Kaksi koiraani ovat ruvenneet syömään Wolfs Menu hevonen täysravintoa jokunen viikko sitten.
Siihen jäi veteraani koirani vatsavaivat. En ollut uskoa, kuinka pian vatsan toiminta tasaantui.
Vatsa toimii moitteetta, kakka normalisoitui jo ENSIMMÄISEN Huippu aterian myötä. Samoin siihen jäi vatsan ääntelyt ja plutinat.
Veteraanini on levollinen, tyyni, eikä höntyile pahaa oloaan. Hän saa yöt nukuttua levollisesti, ettei vatsavaivat häiritse yöunta.
Me kaikki saamme yöt nukuttua.
Hyvä yöuni, se kun on myös hyvin tärkeää, itsekullekkin.
Koirani ovat alta aikayksikön odottamassa ruokaa, kun näkevät kippansa otettavan.
Kipat on niin nuoltuina, että ne voisi melkein laittaa kaappiin, heti ruokailun jälkeen.
KIITOS, teette arvokasta työtä koirien ravitsemuksen eteen, että meidän Rakkaat🧡 Nelijalkaiset voisivat hyvin.
Te olette HUIPPUTIIMI!🧡
Koira rakastaa tätä. Pakattu kätevästi pussiin ja näitä on kiva antaa kesähelteillä viilentävänä herkkuna.
Kypsennän aina raakaruuan koska koirani ei voi syödä raakaa. Tämä on kätevä kypsentää. Koira tykkää ja voi hyvin kun saa tätä. Ennen oli kutinaa ja korvatulehduksia.
Koirani on allerginen ja pystyy syömään lihoista vain hevosta. Olen antanut nyt tätä heppa täysravintoa pari kuukautta ja se sopii koiralleni hyvin. Ihanaa kun löytyy pelkkää hevosta proteiinina sisältävä täysravinto!